Museoblogi

Aion käydä taidenäyttelyissä.

  • Tietoja
Aion käydä taidenäyttelyissä.

luonto

Hetki aikaa: Jussi Heikkilä Taidehallissa

February 21, 2016 by museoblogi Leave a Comment

Matkustin muissa merkeissä Helsinkiin, mutta mukaan oli mahdutettava ripaus taidetta. Taidehallin Jussi Heikkilä – Observationes oli aikatauluuni juuri passeli näyttely. Suunnistin sinne suoraan rautatieasemalta ja ehdin katsoa näyttelyn 45 minuutissa sopivasti ennen kuin suuntasin takaisin asemalle tapaamaan ystävääni.

Taiteen katsomisen maailmassa tietenkään käytettävissä olevan ajan ei tulisi olla merkityksellistä. Oletuksena on, että jos taiteesta (kirjallisuudesta, mistä vain vastaavasta) haluaa kirjoittaa tai puhua vakavasti, siihen tulee tutustua läpikotaisin, kohdata se kuin kohtaisi tulevan puolisonsa. Taiteeseen toisena tulee sitoutua, pyrkiä ymmärtämään tätä myötä- ja vastoinkäymisissä, vaikka suhde sitten joskus päättyykin. Huolimatta siitä, että ymmärrykseen jää aina aukkoja, että toista ei voi koskaan kohdata täysin, on luotettava ja uskottava siihen, että tämä suhde kantaa, että suhteeni on juuri se oikea, kunnes kuolema, tai toinen (kriitikko, kirjoittaja, katsoja) meidät erottaa (sanomalla, että sinä et ole riittävän sitoutunut vaan minun suhteeni on syvempi (eli kykyni analysoida on terävämpi), koska niinkin taiteesta kirjoittaessa on tapana tehdä. Mutta tietenkään tästä ei välttämättä seuraa eroa, joten eiköhän tämä analogia ollut tässä).

Ja toisaalta tämän haluaisin muuttaa, ainakin hetkittäin, kysyä millä erilaisin tavoin olisi mahdollista myöntää taiteen (tai kirjallisuuden, minkä tunnen paremmin) osittaiselle ja vähittäiselle kohtaamiselle aikaa.

20160220_143924

Jussi Heikkilän näyttely sopii tähän ajatusrakenteeseen erinomaisesti. Se on täynnä pieniä oivalluksia, alkaen näyttelyyn tulevien portaiden yläpäässä olevasta teoksesta nimeltä Optotypes, jossa silmälääkärin E-merkit kohtaavat joukon erilaisia kiitäjälajeja. Olennaista on suunta, muoto ja erotuskyky. Sen kohdattuaan voi siirtyä eteenpäin, erotuskyvystään vielä epävarmana mutta oivalluksesta herkistyneenä.

Eräs teos sisältää viitteellisiä lintupiirroksia, joita Heikkilä lähettää uusia skannattuina. Teos muuttuu, kehittyy, jatkuu. Äiti esittelee sitä lapselleen: “kato tarkkaan, näyttääkö ne susta miltään”. Lapsi sanoo: “ne on vaan värejä”, toistaa sen uhmakkaasti, asiastaan varmana. Hän myös ihastelee “lintulelua”, jossa täytetty lintu istuu jonkinlaisen purkin päällä. Teos on katonrajassa, kuten pari muutakin Heikkilän teoksista.

Keskeisintä ovat juuri linnut, erilaiset lintuja muistuttavat esineet, joutsenen nokka ja saksofoni, vasara ja alasin, jotka nekin varmasti näyttävät linnuilta, kun sitä haluaa kyllin kovin. Oivallus tai havainto on nopea, se ei vie paljoakaan katsojan aikaa.

Tullaan myös merelle, josta näkyy horisontti, se on teksti seinällä, ja merestä kerättyjä muovinkappaleita vitriinintapaisessa. Kyse on myös ympäristönsuojelusta, joka on Heikkilälle tärkeä aihe.

Heikkilä on kerännyt ja koostanut vanhoja lintukirjoja ja rakkolevää, erilaisia pieniä kuriositeettiesineitä, laittanut muovisen pingviinin lasiin ja jakanut houkutuslinnun osiin. Kirja voi olla lamppu tai merimerkki. Merta tai tähtitaivasta voi havainnoida ajopuiden kappaleista rakennetulta alustalta untuvamakuupussin sisältä.

Heikkilä kertoo paljon myös ajasta: eräskin teos on nimeltään Time-Out, se sisältää kaksi lasista kokispulloa, jotka on täytetty Saharan hiekalla tiimalasiksi. Toisaalla on vanhan käkikellon punnuksia ja muutakin missä aikaa mitataan, punnitaan ja lasketaan. Tämä on aikaa, joka ei ala tai lopu, ainakaan kesken, se kuluu, mutta sitä ei kuluteta. Havainnot ja oivallukset mahtuvat sen kannettavaksi hyvin: ne ovat hetkellisiä eivätkä paina paljoa, mutta voivat ulottua itseään laajemmalle, mikäli niin halutaan.

20160220_143443.jpg

Taidehallissa järjestetään kuulemma nykyään lauantaiaamuisin myös joogaa. Turkulaiselle osallistuminen on melko mahdotonta, mutta uskoisin sen sopivan tähän näyttelyyn varsin hyvin.

Posted in: Yleinen Tagged: helsinki, jussi heikkilä, käsitetaide, linnut, luonto, nykytaide, taidehalli
Elina

museoblogi [sähköpostimerkki]gmail.com

Seuraa Facebookissa

Seuraa Bloglovin'-palvelussa

Seuraa Blogipolku-palvelussa

Seuraa Blogit.fi-palvelussa

Social media

  • View museoblogi’s profile on Facebook
  • View elinasilta’s profile on Twitter
  • View elsu5’s profile on Instagram

Subscribe to Blog via Email

Enter your email address to subscribe to this blog and receive notifications of new posts by email.

Join 2 other subscribers
Reilu blogi -kampanja

Recent Posts

  • Shokkiarvolla käsiksi tunteisiin – Yayoi Kusama HAM:issa
  • Reilu blogi -kampanja
  • Siveltimenvedon anatomia – Reima Nevalainen Ars Novassa
  • Tervetuloa uuteen osoitteeseen!
  • Kesänäyttelykierros 9: Ars Nova Turussa

Archives

  • November 2016
  • October 2016
  • September 2016
  • August 2016
  • July 2016
  • June 2016
  • April 2016
  • February 2016
  • January 2016
  • November 2015
  • September 2015
  • August 2015
  • July 2015
  • June 2015

Tags

1600-luku 1900-luku aboa vetus ja ars nova abstrakti adel abidin agnes meyer-brandis aimo tukiainen ai weiwei andy warhol anna tuori anssi kasitonni asetelma berliini berliinin museovinkit galleriat hamburger bahnhof heikki marila helsingin taidemuseo helsinki jani leinonen jari silomäki josef albers kalle mustonen kesänäyttelykierros kiasma kulkulupa kuvataideviikot käsitetaide mänttä nykytaide pori porin taidemuseo robert rauschenberg ruoka saara ekström serlachius staatliche museen zu berlin still life turku valokuvat viinirypäleet ville andersson vuoden nuori taiteilija wäinö aaltosen museo yhdysvallat

Bookmarks

  • artfridge
  • Hurmioitunut
  • Kulttuurinavigaattori
  • Museoliiton P.S.-blogi
  • Nokkonen
  • Pilkkuun asti
  • supernaut
  • Taidematkustaja

Meta

  • Log in
  • Entries feed
  • Comments feed
  • WordPress.org

Copyright © 2025 Museoblogi.

Lifestyle WordPress Theme by themehit.com

 

Loading Comments...