Shokkiarvolla käsiksi tunteisiin – Yayoi Kusama HAM:issa
Menin Helsingin taidemuseon (HAM) Yayoi Kusama -näyttelyyn ristiriitaisin odotuksin. Näyttelyn voimakkaat kuvat ovat olleet runsaasti esillä mediassa. Niistä syntyy helposti vaikutelma, että Kusaman taide on huomioarvoa itselleen vaativaa, ehkä hieman pinnallista tai kaupallista taidetta. Kulttuurinavigaattori Heikki Kastemaan blogikirjoitus tiivistää monia näistä vaikutelmista.
HAM:in näyttelyssä huomioarvo myös näkyi, paikalla oli runsaasti ihmisiä, niinkin paljon, että oli hieman vaikea keskittyä. Pidän taidemuseoista erityisesti silloin, kun niissä on rauhallista, kun taidekokemuksesta tulee yksityinen, keskittynyt kokemus. Aloin hahmottaa Kusaman taiteen ulottuvuuksia vasta päästyäni myöhemmin illalla yksin bussiin. Toki hengästyttävä huomioarvo iskee kasvoille, ja onhan Kusama tehnyt yhteistyötä muotiteollisuudenkin kanssa. Mutta muutakin on.
Näyttelyssä kerrotaan paljon Kusaman (s. 1929) henkilöhistoriasta: hän lähti aikoinaan Japanista New Yorkiin, koska koki Japanin liian rajoittavaksi. Seinällä olevan sitaatin mukaan “Japani oli liian pieni, liian nöyristelevä, liian taantumuksellinen ja liian ylimielinen naisia kohtaan”. New Yorkissa hän pääsi avant garde -taidepiireihin. Sittemmin hän palasi Japaniin, ja on asunut vuodesta 1977 lähtien tokiolaisessa psykiatrisessa sairaalassa. Hän kokee hallusinaatioita, joihin pilkkujen toistokin liittyy.
Kusaman taide on pilkkuja, palloja, reikiä ja muita vastaavia kuvioita, jotka toistuvat näyttelyn nimen mukaisesti äärettömyyksiin. On sieniä, auringonkukkia, kurpitsoja, kaikki toistuu. Teosten nimien mukaisesti kyse on usein pakkomielteistä ja häivyttämisestä. Pilkut häivyttävät kaiken alleen, taiteilija itse tai jokin muu sulautuu pilkkujen peittämään maisemaan. Niissä voi nähdä pelkoa ja häiritsevyyttä. Jotkut kuulemma kokevat myös reikäpelkoa, jossa epäselvinä muodostelmina toistuvat reiät herättävät inhoa.
Kusaman taiteessa tuntuu affektiivisuus ja sensuaalisuus, värien ja toistuvien kuvioiden ilmentämät tunneympäristöt. Seksuaalisuuskin liittyy Kusaman taiteeseen, hän joutui pidätetyksi “siveettömyyden” vuoksi Japanissa 1970-luvulla ja on järjestänyt erilaisia performansseja.
Pienissä varhaisteoksissa 1950-luvulta näkyy synkkäsävyisiä maisemia, joissa on jo pieniä pilkkuja. Värit ovat jo voimakkaita, mutta eivät yhtä selkeitä, ne sekoittuvat tummempiin sävyihin.
1960-luvun “kasautumaveistoksissa” hän kasasi valkoiseksi maalattuja kangaspusseja ja asetteli niitä erilaisiin asetelmiin. Fallinen kuvasto on ilmeistä. Toisaalta niissä voi nähdä muutakin, ruumiillisuutta, jonkinlaisen epämääräisemmän läpitunkevuuden, kasvun ja muodonmuutoksen mahdollisuuden.
Kuvassa etualalla oleva Matkalaukku-niminen teos viehätti vieressäni seissyttä tuntematonta, vain muutaman vuoden vanhaa näyttelykävijää: “Oi kun kaunis”, hän huudahti.
On kyse häivyttämisestä, häipymisestä, sulautumisesta maisemaan ja alle jäämisestä. Häivyttäminen hävittää rajat maailman ja itsen väliltä, vetää huomion omasta itsestä ja omasta ruumiista ympäristöön. Kusaman teoksissa voi nähdä vahvaa ruumiillisuutta, affektiivisten aistikokemusten liikuttamaa tunnetta.
Ehkä kyse ei ole pelkästään häivyttämisestä, vaan myös itsensä eri puolien havaitsemisesta ja tekemisestä näkyväksi. Mitä merkitsevät värit? Miten toisto vaikuttaa sinuun? Tuntuuko se jäykkinä iskuina rintakehässä, värisyttävänä pelkona vai rauhoittavana virtana? Oletko levoton vai levollinen? Hukutko maisemaan vai pyritkö tulemaan sieltä esiin? Hyväksytkö sen mitä tapahtuu vai pyritkö taistelemaan sitä vastaan? Pidätkö kiinni itsestäsi ja erityisyydestäsi vai annatko periksi kaikelle ulkoiselle? Voiko häipyminen ja häivyttäminen olla helpottavaa, vapauttaa häiritsevistä, jäsentymättömistä ajatuksista ja lukkiutuneista ajatuskuluista?
Yayoi Kusaman näyttely on HAM:issa 22.1.2017 saakka.
P.S. Jos haluat tiedon uusista kirjoituksista, kannattaa seurata Museoblogia Facebookissa.
