Satakunnassa autolla liikkuva ehtii katsoa Vuojoen kartanon ja Rauman taidemuseon hyvin samana päivänä. Jälkimmäisessä on nyt kesän ajan esillä Rauma Biennale Balticum, teemanaan “Haavoittuvuus”. Näyttelyluettelon mukaan “Suhtautumisemme haavoittuvuuteen, miten elämme haavoittuvuutemme kanssa, kertoo siitä millaisia olemme” ja näyttelyn suojelija Jenni Haukio kirjoittaa näyttelyn pureutuvan “kysymykseen kyvystämme uudistua ja luoda uutta ihmisyyttä, joka määrittelee tulevaisuutemme”. Biennaalin taustalla on Itämeren alueen yhteinen EU-rahoitteinen projekti. Tavoitteet ovat siis ylevät
Näyttelyn kenties kiinnostavin teos on “Chto delat” (mitä on tehtävä) -kollektiivin video, jolla joukko nuoria venäläisiä kertoo kokemuksistaan toisinajattelijoina nyky-Venäjällä. He puhuvat suoraan kameralle ja puheenvuorojensa välissä saattavat esimerkiksi asettua yhteiseen installaationomaiseen rakennelmaan, nojaten toisiinsa tai pöytään. Eräs nuorista on kertomansa mukaan tullut pessimistiksi ja russofoobikoksi.
Jumana Mannan ja Sille Storihlen videoteos yhdistää norjalaisten lasten ristiretkiesityksen arkistonauhoituksiin Oslon rauhansopimuksen allekirjoitustilaisuudesta ja kuviin palestiinalaislapsista huivit päässä. Lapset ovat silti lapsia: tavanomaisesti, hieman tylsistyneinä he tuijottavat eteensä, kun joutuvat istumaan pöydän ääressä. Sitten he kättelevät kuin olisivat sopineet jotain, rauhanehdoista ehkä.
Dominik Ritszelin videolla Versus kuvataan nuoria miehiä jonkin nimeämättömän urheilulajin harjoituksissa lähikuvin, jotka keskittyvät esimerkiksi toisiinsa tarttuviin käsiin, jalkojen liikkeisiin ja katseisiin. Kyse ei olekaan enää voitosta tai häviöstä, vaan epävarmuuksista, kohtaamisista ja tunteista.
Näyttelyssä on puhe laajoista teemoista kuten ympäristön ongelmat ja toiseus: kasvien tuottamasta sisäilmasta, meressä olleesta muoviroskasta (kuvassa oleva Daniel Peterssonin teos, joka on osa yhteisteosta Anton Krohnin kanssa), rodusta ja marginalisoidun tekemisestä näkyväksi – suorastaan taidenäyttelyiden vakioaiheita. Kokonaisuutena näyttely on melko raskas: on paljon videoteoksia (viisi pelkkää videota ja neljä videoinstallaatiota), jotka itsessään vaatisivat aikaa, ja toisaalta painavia pieniä maalauksia tai esineinstallaatioita, joiden katsomisellekin pitäisi varata aikaa.
Jokaisen teoksen taustalla tuntuu olevan monimutkainen ajatteluprosessi, jota selvennetään näyttelyluettelossa. Kokonaisuus hajoaa siis moneen suuntaan, painavilta ajatuksilta ei tässä näyttelyssä saa rauhaa. Se ei ole huono asia, mutta ehkä jäin kaipaamaan jotain keventävää elementtiä tai näkökulmaa, sillä kokemus tuntuu vaikealta hahmottaa.
Museon pihalla on sentään Serina Erfjordin ja Magnus Oledalin tummaksi värjätyllä vedellä täytetty öljytynnyri, josta pulpahtaa ajoittain esiin ilmakupla. Teoksena se on lähes huomaamaton, kunnes muistuttaa olemassaolostaan varomatonta lähelle astujaa ja herättää ehkä spontaanin hämmennyksen sekaista naurua.
Biennale Balticum jatkuu 18.9. saakka. Lisäksi Rauman taidemuseossa on (ilmeisesti pysyvästi) näytteillä Eino Valtosen taidekokoelma, johon kuuluu perinteisiä kotimaisia maalauksia, kuten Pekka Halosta ja kumppaneita.