Sekalainen ja värikäs: Rakkaudella Heino, HAM
Kävin jo huhtikuussa Helsingin taidemuseon Rakkaudella Heino -näyttelyssä. Näyttely perustuu Heinojen taidekeräilijäperheen taidesäätiön kokoelmiin. Nyt jälkeenpäin mieleen tulee kaksi adjektiivia: värikäs ja sekalainen.
Sekalainen ei ehkä ole sama kuin sekava, mutta varsinaista yhtenäisyyttä näyttelystä on vaikea ainakaan pikaisella käynnillä löytää (ehkei se ole tarkoituskaan, tarkoitushan on vain esitellä “näkökulma taidekeräilijöiden kokoelmaan”). Taiteilijoita on mukana kymmeniä ja monilta esillä on vain yksi tai kaksi työtä. Ne herättävät assosiaatioita ja muistikuvia taiteilijoiden tuotannon aiemmista kohtaamisista, ovat kuin metonymisiä osia jostain laajemmasta kontekstista. Minulle ennestään tuntemattomat taiteilijat jäävät tässä näyttelyssä vähälle huomiolle.
Sekalainen ja värikäs: yhden huoneen lattialle tulvivat vanhat ja likaiset pehmolelut suurehkosta pienoismallitalosta. Jarmo Mäkilän teoksen nimi on Ensimmäinen koulupäivä. Seinällä olevassa Kolkko leikki -maalauksessa pikkupojat puolestaan polttavat pienoismallitalon. Mäkilältä olen nähnyt näyttelyn Porin taidemuseossa takavuosina, sen joka kysyi “pojat, miksi kiusaatte ja tuotatte vain harmin.” Nytkin ollaan leikin lopussa, tai siinä kohden missä leikki muuttuu todellisuudeksi.
Värejä riittää muuallakin: eräs Alvar Gullichsenin työ on kuin värioksennus seinällä ja Heikki Marilaltakin esillä on eräs hänen kukka-asetelmatauluistaan. Stina Saaristolta esillä oleva prinsessa sammakkoprinssinsä kera ei sentään ole niin värikäs kuin osa Saariston töistä.
Eräs puhuttelevimmista on Kim Simonssonin teos, jossa näen tytön ja suden. Luulen, että teoksen nimi on Tukija, mutta myöhemmin internetistä selviää, että Tukija onkin toinen esillä oleva teos, jossa tyttö ratsastaa makaavalla kauriilla. Tyttö ja susi on nimeltään Sotilas IV, mutta paikalla ollessani olen tietenkin heti tehnyt tulkinnan: tyttö kannattelee selässään sutta, tai ehkä susi tukee häntä, tiedä häntä. Susi on hänen mukanaan ja pitää kiinni kaikin voimin. Onko syytä olettaa, että sudella on pahat aikeet, niin kuin susilla kliseisesti on? Vai vahvistaako selässä roikkuva susi tyttöä?
Sitä paitsi jälkikäteen en ole ollenkaan varma onko kyseessä susi vai jonkinlainen isokorvainen koira tai muu epämääräinen eläin; olen tehnyt hätiköidyn nimitulkinnan lisäksi nopean assosiaatiotulkinnan (sillä muistuttavathan monet Simonssonin tytöistä Punahilkkaa), enkä ole katsonut teosta tarkkaan. Tytön silmät ovat suuret ja tyhjät, kasvonpiirteistä tunnistan sen jo kaukaa Simonssonin työksi. Hän on alien, tässä ja läsnä ja poissa, vähän kuin lapsen unohdettu lelu.
Joka tapauksessa sekä Sotilas IV että Tukija kääntävät tässä tulkinnassa valta-asemia ympäri. Tukeeko toinen toista, onko tyttö alistanut makaavan kauriin alleen vai kannatteleeko hän sitä sarvista?
Simonssonilta muistan parhaiten Fiskarsin Ruukin kesänäyttelyssä pari vuotta sitten näkemäni teoksen, vai pitäisikö sitä sanoa performanssiksi: museotiloihin oli sijoitettu 3D-tulostin, joka teki pieniä muovisia tyttöpatsaita, aina yhden päivässä, hitaasti jurnuttaen. Valmiit tytöt olivat esillä hyllyllä (taiteilijan Facebook-sivulta näkee kuvan). Enimmäkseen ne olivat samannäköisiä, mutta joskus tulostin oli tehnyt virheen ja patsas oli jäänyt puolitiehen tai siitä oli tullut muovilankasyheröä. Sittemmin olen nähnyt samantapaisia patsaita myynnissä muualla, yksi maksaa noin 320 €. Ne ovat hidasta ja haavoittuvaista sarjatuotantoa.
(Tyhjentävin arvio, jonka olen Simonssonin tuotannosta nähnyt löytyy täältä: “Miten muovityttöjen hinnat sitten kehittyvät jälkimarkkinoilla vuosien päästä jää nähtäväksi.”)
—–
Kun talvella kävin Helsingin taidemuseossa katsomassa Ai Weiweitä, joku oli kaatanut Tennispalatsin toiseen kerrokseen johtaviin portaisiin ison kasan popkornia (kuten moni tietänee, alakerrassa on elokuvateatteri). Ei ihme, että HAM mainostaa taiteen olevan popkornia aivoille.
En tosin ole varma onko se paras mahdollinen mainos taidemuseolle. Popkornia syödään, kun halutaan viihtyä, se otetaan esiin kun alkaa tapahtua ja voi seurata sivusta viihdyttävää elokuvataistelua. Emoji syö popkornia, kun viihdyttävä nettikeskusteluriita on alkanut. Popkorni poksahtelee kevyesti ja hajoaa lopulta mössöksi suussa, siementen kuoret takertuvat hampaiden väleihin.
Heinojen taidekokoelman näyttely on kiinnostava ja viihdyn siellä. Jälkivaikutelma on monella tapaa popkorninen.
Rakkaudella Heino -näyttely on esillä 28.8.2016 saakka.
